Jäsenten kirjoituksia

Kurikan MS-kerhon kesäretki 2009

Reissussa oltiin koko päivän, lähtö tapahtui 24.7.09 klo 9,00 suuntana Jalasjärvi, Jalasjärven urheilu- ja liikuntakeskus sijaitsee Kiuaskallion maastossa, urheiluhalli Kupla, urheilukenttä, tenniskenttä, hiihtokeskus, maastojuoksu ja suunnistus, ampumarata ja laskettelurinne, tämä nykyisin urheilulle varattu alue on meille monelle ennestään tuttu, täällä nuorina aikuisina käytiin tanssimassa, olihan Kiuaskallion Huvikeskus vielä 60-luvulla suosittu huvipaikka.

Seuraavaksi ajelimme Jalasjärven museon alueelle, suoritimme vain pikakäynnin alueella, katseltiin eri kohteita ulkopuolelta, koska emme olleet sopineet opastusta. Museoalueella on 24 erillistä rakennusta, jotka kaikki kertovat oman tarinansa menneen ajan asumisesta.

Jatkoimme Lamminjärven alueelle, joka on aivan keskustaajaman tuntumassa. Alue on komea, pieni lampi keskellä ja asutus pohjoispuolella ja vapaa-ajan alue eteläpuolella entinen urheilukenttä toimii nykyisin pesäpallokenttänä.

Matkamme jatkui, Kihniön Pyhäniemi oli seuraava tutustumisemme kohde, Kalevi Keihäsen alulle panema vapaa-ajan viettopaikka. Alue on luonnonkaunis hiekkaranta Kankarin järven rannalla, pitkä hiekkasärkkä jatkuu alueen oikeasta reunasta, pitkälle etelän suuntaan. Tarinan mukaan, Hursti-ukko jättiläinen oli kantanut hiekkaa järven yli säkillä, säkkiin oli tullut reikä josta hiekka alkoi valua jo rannassa, kun askel pidentyi ja nopeus kasvoi, syntyi pitkä hiekkasärkkä jolle annettiin nimi Pyhäniemi. Mökkikylässä on 55 kpl kelo ja hirsimökkejä, ravintola ja vapaa-ajan talo.

Virtain perinnekylässä, Mikon talossa ruoka odotti matkaajia, ruoka oli maittavaa ja sitä oli riittävästi, vanha maatalomiljöö tuntui kotoisalta paikalta viettää ruoka hetki täällä. Kiertelimme alueella katsellen mitä Perinnekylä tarjoaa kulkijalle, näkemistä löytyi monenlaista, veteraani talossa oli näytteillä sota-ajan tuote valikoimaa, niin kaupasta saatavia tarve aineita kuin aseitakin. Kivi näyttely oli aika näyttävä, monet tutut ja tuntemattomat koru ja tavalliset kivet olivat nähtävänä, niitä voi ostaa kuka halusi kotiinsa kivikukkia.

Perinnekylän välittömässä läheisyydessä on Herraskosken kanava, kanava on rakennettu 1903-1907 välisenä aikana. Kanava yhdistää Vaskiveden ja Toisveden toisiinsa, sulun pituus on 40 m ja leveys 7.7 m, kanava koko mitaltaan on 825m. Kääntösilta on oivallinen paikka valokuvan ottamista varten, niinpä koko MS-seurue asettautui sillalle kuvaamista varten, näin tuli ikuistetuksi tämä Herraskosken kanavalla käynti.

Kanavalta suuntasimme Virtain kirkkoon, oppaamme odotteli meitä kirkkopihassa, sisälle päästyämme opas aloitti kirkon esittelyn, kirkon rakentaminen on aloitettu 1772 ja käyttöön otettu 1774. Rakentaminen suoritettiin kirkonrakentaja Antti Hakolan johdolla, hän on Pohjanmaalta kotoisin, Hakolan vanhaa rakentaja sukua. Alttaritaulun on maalannut Aleksander Såltiin 1897. Kirkko on viihtyisän tuntuinen valoisa Herran huone.

Virtain satamassa on 120 vuokrattavaa vene paikka ja 25 vieraspaikkaa, laivalaituri josta laivaliikenne Tampereelle, Rannassa ravintola ja muut palvelut veneilijöille. Toriseva on korkeiden kallioiden reunustama syvä rotkojärvi, joka on aika erikoinen nähtävyys, näin tasaisen maan asujalle. Lotta Sväd järjestö rakennutti kahvimajan näille kallioille, vuonna 1936 rakennettu maja on palvellut asiakkaita 73 vuotta. Lotat hoitivat kahvilaa vuoteen 1944, jolloin järjestö hajotettiin, sen jälkeen kahvilaa on hoitaneet yksityiset yritykset.

Lakarin leirintäalue no Lakarintien varressa, noin 6 km Virtain keskustasta, luonnonkaunis paikka. Matkan kiinteä aikataulu ei antanut tilaisuutta tutustua alueeseen, siispä matka jatkui  Alavudelle. Ajelimme 66:ta pitkin pohjoista kohti, oikealla avautui näköala Toisveden kauniiseen maisemaan, ohitimme Liedepohjan ja Sampsalammin, saavuimme Alavuden taajaman laidalle, täällä pysähdyttiin Makupirtin eteen, oli kahvitauon aika. Isäntäväki odotteli meitä kahvipannu kuumana, juotiin hyvät pullakahvit, otettiin muutama kuva, kiiteltiin kahvista ja jatkettiin matkaa.

Saavuttiin Alavuden kirkonmäelle, meiltä oli kulunut aikaa niin paljon, että luulimme oppaan jo lähteneen, ei hätää, opas löytyi ja vierailu pääsi alkamaan. Kirkkorakennus on tiilestä muurattu ja sen jälkeen rapattu, ikkunat ovat niin sanotut holvi tyyppiset, ja antavat kirkolle omaleimaisen ilmeen. Kirkko valmistui vuonna 1914, sen on suunnitellut Kauno S Kallio. Alttaritaulun on maalannut taiteilija Oskari Paatela. Nykyiset urut ovat 35 äänikertaiset, urkujen rakentamisesta huolehti Hans Heinrichin urkurakentamo, vuonna 1970. Kun opas sai urkujen historiallisen osuuden kerrottua, meille tuli mieleen että ne pitäisi saada soimaan, niinpä ehdotettiin että meidän oma urkurimme Kauko Tuomisto menisi soittamaan. Opas lähti Kaukon seuraamana urkuparvelle, pian alkoi urut herätä eloon, ensimmäisen virren jälkeen saimme yllätyksen. Maa on niin kaunis, oppaamme lauloi Kaukon säestyksellä tämän laulun, joka oli täydellinen huipennus kesäiselle retkellemme.

Jätimme hyvästit oppaallemme ja toivotimme hyvää kesän jatkoa, ja näin oli kesäinen retkemme päättymässä, läksimme kotimatkalle hyvillä mielin.

Kurikan MS-kerho

24.09.2009

Antti Käkelä

 

Kurikan MS-kerhon kulttuuriretki

Kurikan MS-kerho vietti kulttuuri-retkipäivän 09.07.2008, retki suuntautui Isokyrö, Mustasaari ja Vaasa, palattiin Sulva, Maalahti ja Jurva reittiä takaisin Kurikkaan.

Ensimmäinen tutustumiskohde oli Ylistaron komia kirkko, niin kuin sitä kutsutaan aika yleisesti. Kirkko on tosiaankin komia ja kookas, istumapaikkoja on 2500 hengelle, lehterit on kahdessa kerroksessa, joten kirkkosali on melkoisen korkea. Rakentaminen on suoritettu 1847-1852. Suunnittelu E Lohrman, rakennustöiden valvojana Jaakko Kuorikoski. Käynti oli opastettu.

Seuraavaksi ajettiin Orisbergiin, kohteena kirkko ja sen läheisyydessä oleva leirintäalue, kirkko on kuulunut Orisbergin kartanolle, joka on rakennettu 1831. Kellotapulin ja kirkon on suunnitellut C L Engel. Täällä kuitenkin sade häiritsi, ettemme voineet paremmin tutustua alueeseen.

Retki jatkuu Kalliojärven Viihdekeskukseen, täällä on monenlaista toimintaa viihteen alalta, tanssipaikkana Kalliojärvi tunnetaan koko maakunnassa, juhlat ja kokoukset sekä ravintola palvelut kuuluvat tarjontaan, kesäteatteri toimii samalla alueella. Majoitus tilat, vaunupaikat ovat tarjolla. Kerrassaan upea alue.

Suuren Pohjan sodan muistomerkki Napuella Isossakyrössä, vaikuttava monumentti 19 päivänä helmikuuta 1714 käydyn ratkaisutaistelun muistoksi, taistelussa kaatui esimerkiksi Vähäkyröläisiä, jossa oli tuolloin noin 630 asukasta, kaatuneita  47,5 % .

Käytiin Isonkyrön kirkonmäellä. Pääkirkko on rakennettu 1877, materiaalina on punatiili, joka sopii hyvin näin massiiviseen rakennukseen. Sankarihaudoilla on erikoista, että jokaisen kaatuneen hautapaikkaa koristi punaisesta graniitista muotoiltu risti, jossa on kaatuneen tiedot.

Matka jatkuu ja pitopöytä ottaa meidät vastaan kotiseututalon emännän kattamana. Ruoka maistui ja vatsat olivat täynnä, pitää hetken istahtaa, ennenkö jatketaan samassa pihassa olevaan vanhaan kirkkoon. Villavintti tuntui houkuttelevan etenkin nais retkeläisiä, jotka kävivät ostoksilla.

Vanhassa kirkossa opas odotti meitä saapuvaksi, sitten seurasi oppitunti kirkon vaiheista eri aikoina. Tällä paikalla on kirkko seisonut 1304 vuodesta lähtien, luonnonkivestä muurattu nykyinen kirkkorakennus on valmistunut 1560 luvulla.

Meidän retkemme on hyvin kirkkokeskeinen, johtuu varmaankin siitä, ettei vanhoja kulttuuri rakennuksia ole kovinkaan paljon muita, jotka ovat yleisö käytössä.

Siispä siirrytään Vähänkyrön kautta Mustasaari / Korsholman tarjoamiin nähtävyyksiin, Pyhän Marian kirkon vuodelta 1490-1520 ja vieressä olevan katerdaali koulun rauniot. Korsholman linnasta ei ole jäljellä kuin kumpare ja muistomerkki.

Mustasaaren pääkirkko on rakennettu 1776, Vaasan hovioikeuden käyttöön, Jossa käytössä rakennus oli Vaasan paloon 1852 saakka. Tuli tuhosi lähes koko kaupungin, tämä rakennus oli niitä harvoja jotka säästyivät palossa. Vaasan kaupunki rakennettiin uudelleen noin 7 km luoteeseen, tästä siirrosta johtuen vanha kaupungin alue jäi maalaiskunnaksi, eikä maalaiskunnalla ollut kirkkoa, niin keisarin päätöksellä hovioikeuden talo muutettiin kirkoksi. Muutostyöt tehtiin 1862-63 aikana, tämä kaunis rakennus toimii edelleen Mustasaaren kirkkona.

Matkattiin Vaasan kaupungin halki Vaskiluodon kautta Sundomiin ja Sulvalle, jossa pysähdyttiin Stundarssin museo ja kulttuurikeskukseen. Täällä on nähtävää niin paljon, ettei sitä ehditty kuin vähäinen osa katsella, tuli tunne että tänne tullaan vielä uudelleen.

Yksi tärkeä paikka on Säläsjärven leirikeskus, koska kahvihammasta tuntuu särkevän, eikä siihen auta muu kuin kahvi, siispä nisukahvit juodaan ja jälleen matkaan.

Jurvan moottorirata Botniaring on viimeinen kohde, hyvä tuuri toi radalle muutaman auton harjoittelemaan, että saimme nauttia vauhdin hurmasta, pojat antoivat näytteen kuinka radalla ajetaan.

Todettiin joukolla että olipa mukava reissu, kaikki sujui suunnitelman mukaisesti, eikä kukaan kai muistanut enää aamupäivän sadetta.

Kotiinpäin on matka, tunnelma no iloinen ja mieli korkealla, seuraavaa kesää ja uusia matkoja odotellessa.

Kurikka 09.07.2008

Kurikan MS-kerho

Antti Käkelä